perjantai 17. elokuuta 2012

Kampanjan tunnusmusiikki

Olen ajoittain miettinyt rinnastuksia roolipelien ja leffojen ja TV-sarjojen välillä. Viimeisin mietintäni oli se että mikä olisi sopiva tunnusmusiikki Anomaalinen Maanalainen Ympäristö kampanjalle. Karu meininki suhteellisen sekopäisessä ympäristössä yhdistettynä 80-luvun popkulttuuriin vaatii hyvin erikoisia valintoja joten päädyin lopulta Nightsatan yhtyeen kappaleeseen Steel Diamond part 4.

Tässä Youtube linkki kappaleeseen, leffa josta pyörii biisin taustalla pätkiä on New Barbarians, harvinaisen karu italopätkä ja leffan Temppeliherrat on juuri sellaista porukkaa jonka voisi kuvitella työskentelevän jollekin sekopäisemmälle velhoruhtinaalle:

2 kommenttia:

  1. Juu u. The New Barbarians ja se uusi Metal Hurlant näytelty televisio sarjan previkat on mitä suunnilleen päässä on pyörinyt ASE kampanjan maailmankuvasta tujauksilla Zardoz:ia ja ATOR the fighting eagle:a hämmennettynä sekaan soosiin.

    VastaaPoista
  2. Patrick Wetmore saattaa ammentaa noista 70- ja 80-luvun kulttuurilähteistä, sen voin ainakin sanoa että sun suosikki Doctor Who aikakaudelta on tribuuttimatskua miehen seikkailussa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.