lauantai 2. maaliskuuta 2013

Gygax magazine

Kirjoitin viime vuoden lopulla siitä että TSR oli palannut, tai ei oikeastaan. Hankin jonkin aikaa sitten uuden Gygaxin nimeä kantavan roolipelilehden ensimmäinen numeron elektronisena kappaleena muutaman euron hintaan täältä. Lehden omilta sivuilta voi tilata paperisen kappaleen mutta kustannukset ovat omalla kukkarolleni ehkä liian painavat suhteessa laatuun ja sisällön määrään.

PDF-muotoinen lehti on tehty ulkoasultaan vanhaa Dragonia huolellisesti imitoiden ja miellyttävän ulkoasun lisäksi tässä on selvästikin haettu nostalgisia tunnelmia. Itselläni sydän sykähti siitä että lehdessä on Dragonin malliin jopa perinteikkäät ja oikeastaan aika turhat sarjakuvasivut. En toki näe moisessa mitään väärää jos sisältö vain on kohdallaan. Valitettavasti ensimmäisessä numerossa se on vähän hakusessa. Kyseessä ei ole old school juttujen ympärillä pyörivä lehti vaikka näin voisi helposti kuvitella. Tekijöiden joukossa on vain paljon vanhoja naavapartoja joiden jutut liikkuvat tietyillä linjoilla, ja otaksun että nimien tunnistettavuudella pyritään keräämään lukijoita tälle roolipelien yleislehdelle.



Kaikkein mielenkiintoisimmat jutut olivat varmaan James Carpion The cosmology of role-playing games eli Roolipelien kosmologia joka vetoaa varmasti suomalaisiin tai pohjoismaisiin roolipelaajiin, me kun olemme pöhköjä teorioita, turhaa säätämistä ja manifesteja niin kovin rakastavaa porukkaa ja toinen artikkeli joka herätti mielenkiintoni oli Dennis Sustaren juttu ihan vain kirjoittajan nimen johdosta, mieshän on pahamaineisen Bunnies & Burrows roolipelin kirjoittaja joka on yhä radikaalimpi peli kuin mikään nykyrankistelu. Liian paljon kaikissa jutuissa on nostalgista muisteloa, toivon että tämä puoli saadaan karistettua seuraavissa numeroissa. Kyllä mielelläni luen ja kuuntelen vanhojen patujen juttuja mutta roolipelien uudelta yleislehdeltä on lupa odottaa enemmän, ehkä tähän löytyy tasapaino.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.