sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Muutamia anakronismeja

Koska kesällä lomien, matkojen ym. vuoksi ropeltaminen tuppaa hyydähtämään keskityn löytäessäni joutenolon hetkiä haavemaailmojen ja harhakuvien rakenteluun. Tänä kesänä olen lähtenyt niiden suhteen hieman järjestelmällisemmin liikkeelle ja olen kirjoitellut tätä Breasaliksi kutsumaani kampanjaa. Kiitokset eräälle ystävälleni ideasta että kampanjan kummalliset jutut voivat olla myös ajasta ja paikasta irrallisia näennäisen pieniä mutta silti merkityksellisiä asioita.

Breasalin paikallisia erikoisuuksia

Saarella on muutamia erikoisia viljelykasveja joita ei tavata mantereella ja niistä saadut vientituotteet ovat viiden kaupungin rikkauden takana. Nämä viljelykasvit on tuotu ammoin jostain muualta mistä ne tullaan löytämään uudelleen vasta vuosisatoja myöhemmin.

Musta viini
Breasalin musta viini on mysteerinomainen juoma joka on vaikutuksiltaan ja nautintatavaltaan päinvastainen viiniin. Musta viini nautitaan kuumana, sen maku on katkera ja se terävöittää eikä sumenna mieltä ja runsaampaa tavallisen viinin nauttimista seuraavana päivänä se jopa kumoaa viinin aiheuttaman kivistyksen ja säryn. Tarkat tiedot siitä miten mustan viinin raaka-aineet kasvatetaan ja valmistellaan ovat valtionsalaisuuksia sillä tämä erittäin kallis tuote on yksi saaren pääasiallisia ulkomaankaupan tulonlähteitä.

Savuyrtti
Tämä piipussa poltettava yrtti jonka huuruilla on hengitettynä omalaatuinen vaikutus on suosittu vientituote. Sen vaikutukset ovat ristiriitaiset, sen sanotaan olevan rauhoittava mutta yleisin hermostuneisuuden syy johon sitä poltetaan on yrtin herättämä hinku polttaa sitä lisää. Monet uskonoppineet ovat polttaneet piipullisen jos toisen pohtiessaan onko käryttäminen syntiä.

Maaomena
Tämän kasvin maan alla kasvavissa juurissa on pyöreitä isoja pahkuroita jotka ovat syötäviä esimerkiksi keitettyinä tai paistettuina. Sadonkorjuuseen liittyy omaa tietoa ja niksejään koska ilmeisesti väärään aikaan tai väärästä paikasta kerättynä maaomenat voivat olla myrkyllisiä. Maaomenia ei viedä hirveän paljon Breasalin ulkopuolelle mutta poikkeuksena tästä on Averoigne.

2 kommenttia:

  1. Ohessa "kääpiöteknologian" huippu saavutus savuyrtin nauttimiseen:

    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f8/Tobacco_smoke_enema_device.jpg/567px-Tobacco_smoke_enema_device.jpg




    *Ding*

    Congratulations, you have gained Lvl 1 of Pervert

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä näitä lunaatikkoja tulee, eihän nyt ole edes täysikuu.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.