torstai 18. heinäkuuta 2013

Luolaholvausta Breasalissa

Bresalin ollessa kuitenkin pohjimmiltaan D&D-tyyppinen kampanjamaailma siinä on tietenkin oma osansa luolaholveja ja raunioita tutkittavaksi.


Breasalin rauniot

Saari on täynnä kadonneiden kulttuurien ja menneiden aikojen raunioita. Nämä paikat ovat yleensä kaukana sivistyksestä, vaarallisia ja usein liittyvät Alamaailman syövereihin. Rauniot ja muinaisjäänteet on ulkonän perusteella helppo jakaa noin seitsemään tyyppiin mutta alkuperäisillä rakentajilla ei ole välttämättä mitään tekemistä nykyisten asukkaiden kanssa. Paikoin rauniot ovat kerroksittaisia ja uudemmat osat kätkevät alleen vanhempia.

Atlantiksen koloniat
Länsipuolella saarta lähellä rannikkoa on muutamia raunioituneita Atlantiksen kolonioita. Näistä linnoituksista tuon kadonneen valtakunnan laivat lähtivät kiidättämään Breasalista kauppatavaraa ja orjia kotimaahansa. Atlantislaisten rakennustyyli oli huikaiseva, tunnusomaisia piirteitä ovat terävät valkeat tornit jotka tavoittelevat taivaita, luonnon muodoista ammentava suunnittelu, pylväät jotka muistuttavat niin ikään valaan luita kuin rakennelmat jotka ovat kuin rannalla lepääviä valkeita äyriäisten kuoria.

Danun kansan rauniot
Roomalaisten tuhoamien kaupunkien pyöreät kivitornit, kumparelinnoitukset ja muut rauniot täplittävät maaseutua ja laajoja alueita villejä erämaita.

Haltiakaupungit
Haltiakaupunkien raunioita on vain muutamia ja niitä ympäröivät haltiametsät ovat kaikkea muuta kuin hylättyjä. Ne koostuvat kukin lukuisista korkeista torneista jotka liittyvät toisiinsa niin maan päällä, alla kuin korkeuksia halkovilla silloillakin. Rakennusten pinta on yleensä loisteliaasti värikkäillä kivillä ja mosaiikeilla koristeltua. Niiden vaarat ovat melkoiset sillä haltiat itsekin karttavat esi-isiensä asuinsijoja.

Hiisien ontot kukkulat
Hiisien hautakummut ovat heidän kaikkein vaikuttavimpia rakennelmiaan. Valtavia kumpareita joiden sisukset kätkevät useampien sukupolvien vainajien luita. Hiisien hautakeroista monet ovat yhä käytössä ja sellaisen ryöstäminen on loukkaus joka saa varmasti alueen kaikki hiidet ulvomaan kostoa.

Kääpiöluolaholvit
Kääpiöiden rakentamat kaivokset ja muut maanalaiset tilat ovat taitavaa työtä mutta harva ulkopuolinen pärjää pitkälle ahdistavissa usein vain metrin korkuisissa käytävissä. Kääpiötyön tunnistaa helposti sileistä lattioista, seinistä, katoista kuin tarkoista ja suorista kulmista. Tukehtumisen ja hukkumisen vaara näissä tunneleissa on yleensä pieni koska kääpiöiden lahjakkuus on tällä saralla vain niin pitkälle vietyä.

Orjuuttajarodun rakennelmat
Breasalissa on vain muutamia orjuuttajarodun raunioita. Ne tunnistaa helposti mustan basaltin käytöstä kuin siitä että ne on tehty valtavista ilman laastia tarkoin yhteen sijoitetuista lohkareista.

Roomalaiset rauniot
Roomalaisten jäljiltä on jäänyt monia raunioita, useimmat näistä ovat varuskuntien ja linnoitusten jäänteitä.

2 kommenttia:

  1. Tuosta kääpiöarkkitehtuurista luulisi irtoavan hyvää lisähaastetta luolakomppaukseen. Riskit kasvavat, kun ihmisen kokoiset seikkailjat eivät pääsekään heiluttelemaan huolettomasti miekkojaan ahtailla käytävillä.

    VastaaPoista
  2. Lähdin liikkeelle ihan siitä että useimmiten yhdellä vilkaisulla voisi päätellä mitä paikallista luolastoarkkitehtuuria rakennelma edustaa. Kääpiöissä halusin tarkoituksella mennä sellaiseen suuntaan joka sotii täysin fantasiakirjojen ja elokuvien massiivisia kääpiösaleja vastaan. Vierautta alleviivatakseni ajattelin että maan syvyyksissä ahertavien olentojen konseptiin sopii mahdollisimman painostava, raskas ja ahdistava mitä tilan käyttöön tulee. On noissa myös tuo pelillinen puolensa, kääpiötunnelit ovat erittäin haastavia kuolonloukkuja.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.