maanantai 8. heinäkuuta 2013

Parempi kuin yksikään mies

Jonkin aikaa sitten James Edward Raggi pisti pystyyn väkijoukkorahoitteisen kampanjan saadakseen ulos seikkailun Free RPG Day tapahtumaan. Tuota painotuotetta en ole nähnyt ja en osallistunut rahoituskampanjaan koska tuntui ajatuksena äärimmäisen oudolta maksaa jostain sellaisesta jota on tarkoitus sitten jakaa ilmaiseksi. Tämä on hieman harmittanut koska painettua tuotetta tuskin löydän kädestäni koskaan, sen verran kuumille kiville ovat ilmeisesti menneet ja joku roolipelikauppias on rapakon jonain itkupotkuraivarina ilmeisesti niitä silpunnutkin.

Seikkailusta Better Than Any Man on kuitenkin hiljan ilmestynyt erittäin hyvälaatuinen elektroninen kappale jonka saa ladata ilmaiseksi täältä.

30-vuotisen sodan kaaoksessa ja kurjuudessa kituvaan Saksaan sijoitettu seikkailu on pikaisen selailun perusteella oikeastaan kompakti kampanja. Materiaali on paikoin pimeää ja raakaa Grand Guignol henkistä eri sorttisten kauheuksien vyörytystä. Pahikset ovat täysiä ällötyksiä mutta pariin otteeseen Raggi tekee selväksi että tarkoitus on pistää kaameat kultistit nippuun eikä velloa scheissessa muuten kuin kirjaimellisesti. Miten asioita lähestytään on mielestäni erittäin tärkeä tekijä siihen voinko kuvitella jotain pelaavani, esimerkiksi Death Love Doom jätti vaikutelman että sitä en pystyisi vetämään kuin se on tarkoitettu. Seikkailun luolakomppausosio on aikanaan julkaisematta jäänyt Insect Shrine of Goblin Hill jolla on sanotaanko pikkaisen kulttimainetta niiden joukossa jotka ovat miehen tuotantoa seurailleet. Fiilis on ajan ja paikan johdosta hyvin paljon Warhammer-roolipelin ensimmäisen laitoksen linjoilla. Historiallinen miljöö on suorastaan kutkuttava ja jos ei olisi jo paria kampanjaa työn alla niin tätä varmaan alkaisin vetämään. Ehkä seuraavaksi kunhan The Enemy Within tulee kolattua pois alta.

3 kommenttia:

  1. Raggin jutut ovat outoja ja niistä tulee likainen olo.

    VastaaPoista
  2. Veli hyvä sanoin että älä vilkuile sitä seikkailua, vähintään pilaat yllätyksen.

    VastaaPoista
  3. Helkkarin hyvä arvosteluja saanut tuo. Kieltämättä nerokas peliliike jakaa tuota ilmaiseksi, parempaa julkisuutta saa hakea - kuten Raggi noista flippauksistakin toteaa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.