keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Peliraportti 8: Kivipää

Pelaajina ovat tällä kertaa Jukka (Caravaggio), Atte (Flavonius) ja Lassi (Janus).

Edellisen retken selviytyneet jatkavat matkaansa kohti Denethixiä. Chelmforshiresta heidän matkaansa liittyvät Ser Oswald ja Ibn nimiset aarteenetsijät joilta pidetään heidän tulevan luolastokohteensa sijainti salassa. He ohittavat vauraan ja hyvinvoivan Retenniksen jatkaen lopun matkaansa ilman kummempia sattumuksia.

Denethixissä Janus marssii suoraan Tieteen kultin temppelille rekrytoimaan lisää akolyytteja mutta yllätyksekseen hänen mukaansa lähetetään ehta tiedemies Tri. Charles Hyades. Kultti sponsoroi tutkimusretkeä myös liekinheittimellä jota kantamaan ja käyttämään määrätään akolyytti Bruul, väkivahva, kajahtanut ja mitään pelkäämätön kiihkokäännynnäinen.

Flavonius on varma että hän tarvitsee retkelle mystisten hengentieteiden taitajan, hän nielee palan kurkussaan ja menee anomaan apua kaoottiselta kultilta jonka jäseniä hänen vanhempansa olivat. Läpikotoisin kuivakka ja lainkuuliainen Flavonius on vanhoillinen ja jos hänet on lapsena initioitu Calinan, kahdentoista tuhon jumalattaren seuraajien joukkoon ei hän ala siitä vaihtamaan. Hän saa mukaansa Tobel Liemeliksi itsensä esittelevän temppeliritarin joka on koristellut panssarinsa kaaoksen kahdeksansakaraisilla tähdillä, kalloilla ja piikeillä.

Caravaggio suuntaa Oolan, Mokten, Felrikin ja Sutton Hoon kanssa kaupungille juhlimaan. Felrik esittelee jonkinlaisten hyönteisolentojen pitämän paikan jossa on tarjolla väkevää simaa. Seurauksena ovat hillittömät bakkanaalit kaupungin muukalaisosiossa, pari romutettua paikkaa ja ainakin yksi ravitsemusliike joutuu Taipumattoman nyrkin mellakkajoukkojen vyöryttämäksi.

Matka Rendon vuorta kohti alkaa myöhemmin hyvillä mielin mutta tunnelman pilaa taivaalle ilmestynyt jättiläismäinen lentävä kivipää. Kivipää päästää uhkavaatimuksen että tuhoaa kaikki jotka eivät alistu sen valtaan. Caravaggio toteaa että mikäpä siinä ja kivipää sylkäisee ulos punaisella kahvalla varustetun aseen, punaiset panosvyöt ja uikkarit. Ennen kuin Caravaggio pääsee vaihtamaan kerrastoa Janus nousee uhmaamaan taivaalla kelluvaa kivikasvoa ja väistää sen silmistä leimahtavan vasaman. Caravaggio ja Ser Oswald heittävät samaan aikaan molemmat uniloitsun ja kivipää jähmettyy.



Käydään lyhyt ja intensiivinen neuvottelu siitä pitäisikö paeta vai yrittää jotain. Lopulta neuvottelun tuloksena Mokte heittää sorkkaraudan johon on kiinnitetty köysi kivipään suuhun. Caravaggio kiipeää ylös ja katoaa kitaan. Seuraavaksi kiipeää Flavonius tavoitellen pohjassa olevaa luukkua. Caravaggio kiipeilee ja ryömii pään sisällä, seikkaillen aikansa lokerikkojen ja koneistojen keskellä. Lopulta hän tulee huoneeseen jossa on jonkinlainen valtaistuin.

Sisällä lojuu tajuttomana itse Ferayn, Tab-Nakelin kaupunkivaltion itsevaltias ja mahtava velho. Omituinen, keski-ikäinen ja pienikokoinen mies jonka ylähuuleen on tatuoitu viikset. Caravaggio köyttää hänet vyöllä ja päästää Flavoniuksen sisään pohjaluukusta. Pian Ferayniä osoitellaan useammalla aseella ja hän luovuttaa ohjeita sekä tärkeitä tietoja kivipään kontrolleista tuijotellessaan kiväärin piippua.


Seikkailijat päättävät palata tämän vaikuttavan sotasaaliin kanssa Denethixiin luovuttaakseen sen kaupunkivaltiolle, eli suuren ja suopean velho Ferethan lakeijoille. Flavonius ratsastaa edellä kertomaan että kaupungin ei pidä huolestua suuresta lentävästä kivipäästä joka on kohta tulossa sen porteille. Kivipää lähestyy hitaasti Denethixiä, Caravaggio heiluttelee valkoista lippua sen suusta käsin ja tasaisin väliajoin Tohtori Hyades päästää kovaäänisistä viestin. "Tämä ilma-alus on vallattu, tulemme rauhan asialla."

Kivipään lähestyessä kaupungista lähetetään Taipumattoman nyrkin sotilaita vastaanottamaan tuo vallattu ilma-alus. Tohtori Hyades laskeutuu kaupungin lähelle, sotilaat nousevat sisään ja kivipää lennetään varuskunta-alueelle. Pian seikkailijat kuulustellaan ja Ferayn kiikutetaan jonnekin pois pakkopaidassa, jalkaraudoissa ja suukapuloituna.

Palkkiona koko tusinan vahvuiselle joukolle seikkailijoita myönnetään jokaiselle kansalaisuus. Tämä 5000 kultarahan arvoinen status merkitsee oikeutta oikeudenkäyntiin pidätettäessä, suojaa orjuutusta vastaan, oikeutta omistaa kiinteää omaisuutta ja käydä kauppaa tunnustettuna laillisena entiteettinä.

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa onnistuneelta sessiolta. Mistä leffoista nuo kuvat muuten ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvon Hikinörtti, pahoitteluni että en ole kerennyt vastaamaan kovin pian, olen ollut matkoilla. Elokuva josta kuvat on napattu on Zardoz. Sitä voi kaikkein kauneimmin luennehtia "kulttielokuvaksi jalostuneemmalle maulle" ja olen ainoa peliporukkani jäsen joka on katsonut sen kokonaan alusta loppuun, muut ovat keskeyttäneet siinä vaiheessa kun taivaalta ilmestyy aseita sylkevä kivipää tai Sean Connery on puettu morsiusmekkoon. Se on siis 70-luvun kantaaottava ja tosi, tosi taiteellinen ja syvällinen filmi. ASE:n suunnittelija Pat on tunkenut kampanjaan siitä ripauksen aineksia joka viittaa siihen että hänellä on hyvin kehittynyt makutaju elokuvataiteen suhteen.

      Poista
  2. Haha, olisin arvannut oikein jos olisin vaan uskaltanut! Kyseinen leffa ollut jo vuosikaudet pakko katsoa -listalla. Ohjaaja Boormanilla muutenkin kieltämättä kreisiä settiä (esim. Point Blankin loppupuolisko).

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuo Zardoz on tullut myös katsottua alusta loppuun. Sir Sean Conneryn roolisuoritus Zedinä osoittaa että mies on valmis tekemään mitä vaan rahasta. Kuvausten aikana Boorman olisi järjestänyt Connerylle autokuskin, mutta Sir Sean sopi että kuskin palkan voi maksaa myös hänelle koska hänhän voi ajaa itse itsensä töihin. Jos jaksaa katsoa Zardozin alusta loppuun voi periaatteessa katsoa minkä elokuvan tahansa läpi.

    VastaaPoista
  4. Atte: No hittolainen, noiden suositusten saattelemana asia täytyy hoitaa pikimmiten päiväjärjestyksestä!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.