sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Maailmanrakentamisen ongelmia

Olen kehitellyt suhteellisen lyhyen ajan sisällä kahta kampanjamaailmaa D&D-tyyliseen pelaamiseen. Kampanjat Breasal ja Lemuria ovat oikeastaan saman kolikon kaksi kääntöpuolta. Muistiinpanojen kertyessä kovalevylle huomasin yhä etenevissä määrin kirjoittavani samasta maailmasta, vain hieman eri vinkkelistä.

Kampanjan esittämän maailman täytyy olla rajaseutu ja sivistyksen otteen siitä hyvin heikko. Päivän tai kaksi tarvottuaan hahmojen pitää olla sivistyksen, viljellyn maan ja verovoutien ulottumattomissa. Maailman ei tarvitse olla välttämättä kolonialistinen skenaario jossa lähdetään liikkeelle siirtokunnista. Asutut sivistyneet maat voivat olla vaikka jonkin romahtaneen imperiumin rippeet tai eristyksiin jäänyt osa jota ympäröivät melkein joka suunnasta pimeät metsät joiden asukkaat haluavat haudata ihmiskunnan siitä syystä että kehtasivat tunkea alueelle vuosisatoja sitten.

Mittakaavan täytyy olla tarpeeksi suuri että se lyö pelaajille jauhot suuhun, hahmottelemani heksakartat ovat aivan liian pieniä. Mikä ilo siinä on suunnitella tutkimusretkiä jos hiekkalaatikon seinät tulevat hyvin pian vastaan. Ei sillä ole väliä onko heksa 6 vai 24 mailia jos leikkikenttä vain vaikuttaa ahtaalta. Tämä tietysti tarkoittaa että luovun tavoitteesta että joka heksassa pitää olla jotain mielenkiintoista. Luon sinne kiinnostavia kohteita joiden perään pelaajat lähtevät oman mielenkiintonsa mukaan ja näille retkille improvisoidaan ja heitellään satunnaistaulukosta mielenkiintoisia tapahtumia.

Koska sekä Lemuria ja Breasal ovat molemmat vain hahmotelmia luulen että saan niistä puristettua yhteen tarpeelliset ja toimivat osat tehdessäni kolmatta hahmotelmaa. Esimerkiksi Breasaliin hahmottelemani epäihmiset jne.

2 kommenttia:

  1. Tuo mittakaava-asia on kiinnostava. Itsekin olen pohtinut kannattaako joka ruutuun kirjoittaa jotakin (tyyliin Judges Guild), vai keskittyä enneminkin suurempiin seikkailulokaatioihin muutaman heksan välein. Tällä hetkellä olen Elsirin laaksossa tyytynyt jonkinlaiseen kahden yllä esitellyn vaihtoehdon yhdistelmään, jossa jokaisessa heksassa on jotakin ihmeellistä (joskin usein todella pientä) ja välillä sitten suurikokoisempia luolia yms.

    Kuitenkin toivoisin pelaajien lähtevän rohkeammin pitkille reissuille erämaahan, kun tähän mennessä on liikuttu lähinnä yhden päivämatkan päässä "aloituskaupungista". Ne muutamat kerrat kun on pidemmälle menty, ovat olleet ainakin omasta mielestäni selkeästi antoisimpia kun satunnaistaulukon laihahkon sisällön perusteella onkin yhtäkkiä syntynyt dynaamisia tarinan poikasia. Toisaalta pelaajien varovaisuuteen vaikuttaa varmasti se, että meillä on kampanjassamme "kotiinpalaamispakko" joka pelikerran lopussa.

    VastaaPoista
  2. Itse olen näitä suureellisia suunnitelmia esitellessäni pelaajille huomannut että ne eivät selvästikään tunnu tarpeeksi suurilta. Täytyy tehdä samasta perusideasta varmaan kolmas hahmotelma, Breasal oli ensimmäinen, Lemuria toinen ja kolmannen nimeä en ole vielä keksinyt.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.